Ja Ilo sanoi, "palaan ensivuonna".

Nojaa olkavarteen, pistä silmät kii jos pelottaa. Anna mulle mahdollisuus näyttää elämää suurempaa, siirtää kellosi alkuun.

Elämä ei todellakaan aina jaksa hymyillä. Ehkä siksi en minäkään. Tuntuu että olen menettänyt kaikkein pienimmätkin osaamisen hiukkaset, että ei minusta koskaan mitään tule. Sairaita ihmisiä ja märät kengät eteisessä. Kukaan ei halua kuunnella. Ihmisillä on kiire, vaan eivät osaa sanoa koskaan mihin. Puhun seinille ja avaudun itselleni. Paha olo ei väisty, vaan pakkaantuu tiukemmin kallooni. Olen irrallaan, olen hukannut paikkani. Väsyttää. Onko tämä painajaisunta vai katkeraa kiirastulta, siinäpä kysymys. Ei tämä tunnu kodilta, ei edes laitokselta. Haluanko vain huomiota? Kai sitten, ei muutakaan uskota. "Se menee ohi". Voi kumpa vain menisikin, olen odotellut jo monta vuotta, silti näin käy aina uudelleen. Ehkä minua ei ole tarkoitettu onnelliseksi, ihmiseksi joka osaa, ihmiseksi jota rakastetaan, ihmiseksi jolle kaikki on helppoa. Ehkä ei. Kaipaan hymyäsi.

Hauki jalassa.

Uusi jääkausi. Historian koe huomenna. Suojelusenkeli tetterissa, vieraalla maalla. Vielä hetken istun ja tuijotan ulos. Joskus kun tuijotan keittiön ikkunasta talvi aamuna, kuvittelen eläväni suur kaupungissa. Näen autot ja ristiin menevät tiet, liikenne valot ja aamu ruuhkat. Posti auto ajaa ikkunan ohi, ja huuhtoo kuvitelmat mennessään, vaihtaa ne tilinauhaan ja elloksen lehtiseen.

Pitkästä aikaa sain poimittua kynän käteeni. Hetken katselin kirjoituspöytää pitkin. Kameralaukku ja simpukan kuori, made in taiwan, kirje. Kirje on Johannekselta. Kirje tuli minulle, kun olin vielä laitoksessa. Kirjeen mukana tuli pieni, ruskea, kierrätysteipistä tehty lompakko, jota kannan edelleen mukanani. Johanneksesta, ja kirjeestä, mieleeni tuli Wall-E. Pian Wall-E oli paperilla.

Harrastuksia

Harrastus voi olla mitä tahansa vapaa-ajan toimintaa. Harrastuksia tehdään kiinnostuksen ja nautinnon takia, ei sen takia että niistä saisi rahallista palkkiota. Esimerkkejä ovat keräily, nikkarointi, askartelu, urheilu ja musiikki.

Perjantaina käytyäni kontrollikäynnillä itse pää-laitoksessa, sain täyttää taas reilusti rasti ruutuun kaavakkeita ja lappusia tämän hetkisestä olotilastani kolmen omahoitajan, psykologin ja psykiatrin haastatteluiden lisäksi. Kaikki kyselivät harrastuksistani. "No.. Piirrän, kirjoitan, maalaan ja sellaista". "Niin niin", sanoi terapeutti "mutta mitään missä lähtisit ulos talosta?". Ei. Olen aina viihtynyt harrastusten osalta kotona omassa seurassani, oman pöytäni ääressä. Lyhyt hiuksinen ja punakka psykiatrianlääkäri sanoi äärimmäisen lammasmaisen ilmeen takaa sellaisen harrastuksen, jossa tapaisin muitakin ihmisiä olevan ehtona kotona asumiselleni. No jaaha. Lähdin paikalta hämmentynein mielin. Mistä ihmeestä löydän itseäni kiinnostavan harrasteen. En halua juosta urheilukentällä, enkä myöskään opetella soittamaan kitaraa työväenopistossa.

Mummojen vesijumpan ohjaajan mankan veisut kumisivat tyhjinä veden alla. Avaan silmäni. Kloori pitoinen vesi saa kasvoni punoittamaan. On lauantai aamu paikallisessa uimahallissa. Illemmalla katselen Oliver Twistiä vastaanottimesta, joka nököttää tulostimen ja akvaarion välissä huteralla pöydällä. 1800-luvun lontoolainen, sateinen maisema täyttää ruudun. Mietin harrastuksia. Äkkiä keksin sen. Teatteri! Olen kirjoittanut lyhyitä näytelmiä, ja harrastanut joskus näyttelemistä. Ehkä voisin liittyä paikalliseen amatööritatteriin. Rakennan pilvilinnoja.

Hector - Lumi teki enkelin eteiseen

Tyttö näki sillalta kuinka mustaa
Vesi oli alhaalla jossakin...
Äiti kysyi: Miksi tuo runoja rustaa?
Lapsi on kai päästänsä sekaisin...
Tyttö itki hetken ja katsoi taakseen -
Villinä soi huokaus kaupungin...
Kuinka tämän tuntisi omaksi maakseen?
Vesi oli mustaa kuin aikakin...

Ja vesi oli mustaa -
Äiti kulki mustissaan
Ja pappikin sai kahvia juodakseen.
Ja isä oli kännissä,
Kuinkas muutenkaan.
Joku kantoi kukkia eteiseen...

Toiset lähtee kuuhun ja toiset Ruotsiin.
Toisilla vaan pienempi palkka on.
Isä lähti viis vuotta sitten Ruotsiin -
Äiti oli silloin jo onneton.
Minä panin ikkunaan pahvisuojan,
Että edes jossakin lämmin ois.
Radiossa laulettiin: Kiitos Luojan,
Sunnuntaina äitikin nukkui pois...

Ja isä meni Ruotsiin,
Äiti lensi taivaaseen
Ja pappi sai taas kahvia juodakseen.
Ja veli oli kännissä,
Näin sen itkeneen.
Lumi teki enkelin eteiseen...

Ei koskaan.

Tänään kävin kaupassa. Laitoin jogurttipurkin kassahihnalle, sitten leipäpaketin. Katsahdin lööppejä kohti. "Äiti nukkui humalassa, vieressä ollut vauva tukehtui."
Hihna jatkoi kulkuaan. "Vieläkö sulla on jotain ostettavaa?" möreä naisääni kysyi kassan toiselta puolelta. Ai niin. Kaupassa. Aivan. Lahtasin tavarat hihnalle ja nappasin lehden hyppysiini. "Pienen vauvan kuolemantuottamus toi äidille sakkorangaistuksen Tampereella. Äiti oli nukkunut humalassa sängyssä, eikä vieressä ollut vauva pystynyt hengittämään." Vauva oli ollut kalpea, ja retkottanut sängyllä, nenästä oli tullut verta. Niin lehdessä kuvailtiin isän näkyä, kun tämä oli tullut kotiin baarista, jossa äiti oli juuri "nautiskellut" viiniä. Taas kerran pelkään enemmän alkoholia. Taas kerran päätän, ei koskaan lapsia.

Toinen asia mitä tänään olen päässyt käsi koskettamaan on yksinäisyys. Miksi muut, mutta en minä? Miksi muut ovat ihmismassoissa, ja tuntevat kuuluvansa sinne? Miksi olen aina irrallinen, olen se irtain jonka hoitaja poistaa huoneestasi, kun lyöt pääsi siihen tarkoituksellisesti. Olen pitkään pyrkinyt olemaan tyytyväinen itseeni, ja olenhan minä, mutta tuntuu vain niin puuduttavalta. Tässä muistipelissä olen se kortti, jonka pari on korvattu palalla pahvia. Se, jonka pari on hukkunut sohvan alle mökki-iltana, ja kukaan ei koskaan tajunnut katsoa sinne. Onhan minulla ystäviä, mutta jotenkin. Jotain puuttuu.

Zen Café - Taivas on kirkas ja napakka

Taivas on sähäkkä viikonloppu
autojen ääniä korttelissa
kaupunkiliikenteen maksuton bussi
uuttera portsari

Taivas on asunto ullakolla
alempi huoneisto varastona
parkettilattia, takka ja amme
lojaali naapuri

Taivas on kuulemma tuhkimoille
taivas on juoppojen kapakka
lukion loppu ja kuusi ällää
taivas on kirkas ja napakka

Taivas on kuulemma tuhkimoille
taivas on juoppojen kapakka
seitsemän oikeaa lauantaina
taivas on kirkas ja napakka

Taivas on pelkoa pohjanmaalla
tulvien iskuja penkereillä
vähäistä puhetta, hartiat kyyryyn
nimetön maatila

Taivas on sadetta sunnuntaina
krapulan jälkiä lakanoissa
äänetön puhelin, kukaan ei soita
leffoja vuokralla

Taivas on kuulemma tuhkimoille
taivas on juoppojen kapakka
lukion loppu ja kuusi ällää
taivas on kirkas ja napakka

Taivas on kuulemma tuhkimoille
taivas on juoppojen kapakka
seitsemän oikeaa lauantaina
taivas on kirkas ja napakka

Pakkasenkuuraama valtatie
matkalla autossa, mustelmat kaulalla
suloinen kaipaus

Taivas on kuulemma tuhkimoille
lukion loppu ja kuusi ällää
taivas on kirkas ja napakka

Taivas on kuulemma tuhkimoille
taivas on juoppojen kapakka
seitsemän oikeaa lauantaina
taivas on kirkas ja napakka

Taivas on kuulemma tuhkimoille
taivas on juoppojen kapakka
taivas on kirkas ja napakka

Hiljainen talvi

Tämä talvi on tuntunut ehdottomasti tavallista pidemmältä. Viides vuodenaika, kaamos, otti vallan ajoiksi, ja routa raiskasi maan kylmällä kädellään. Nyt on maaliskuu, ja kuljen edelleen raskaimmassa takissani, ja teen koulubussia odotellessa lumipalloja. Ehkä kevät tulee, ehkä ei. Katsellessani talvella ottamiani valokuvia, voisin sanoa, että tämä talvi on kuitenkin ollut varsin antoisa. Nyt, kun keväiset auringon säteet kiiltelevät loskalätäköiden pinnalla, on hyvä aika niputtaa pari mieleen painuvinta otosta yhteen.

Timo Rautiainen - Hiljaisen Talven Lapsi

Joka aamu kuljen kotipolkuni
eksyen, lumi aina peittää jälkeni.
Joka ilta saavun kotiovelle,
tulitikkutytön kanssa käden lämmitän

Meri on nyt ilman rantaa,
lapsi hiljaisen talven vaeltaa.
Ainoastaan sade maan seuraa
kun äänettömyyteen katoaa.

Olit ensilumen lapsi minussa,
liian kaunis maailmaani jakamaan.
Elin suruni, tein siitä rakkaani:
lämmin muisto yösydänunessani.

Meri on nyt ilman rantaa,
lapsi hiljaisen talven vaeltaa.
Ainoastaan sade maan seuraa
kun äänettömyyteen katoaa.

Toisen suulla lauluni laulan,
kaikkeni kannan kehtojen hautaan.
Kylmän sulatan, itseäni kaitsen ja odotan.

Kunpa voisin joskus muuhun herätä
kuin häpeään peilin lävistämään.
Luojan luoma, vailla suojaa.
Sula maa odottaa lasta hukkuvaa.

Meri on nyt ilman rantaa,
lapsi hiljaisen talven vaeltaa.
Ainoastaan sade maan seuraa
kun äänettömyyteen katoaa.

Meri on nyt ilman rantaa,
lapsi hiljaisen talven vaeltaa.
Taivaani etsintä päättyi kultaan ja kyyneliin.

Tervetuloa päivystykseen.

Taide, (substantiivi) on yksi kulttuurin peruselementeistä. Se koostuu ihmisen luomista teoksista, jotka saavat hänessä aikaan esteettisen kokemuksen. Taide on ilmaisun, viestinnän, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen väline.
Art, (substantive) is the process or product of deliberately arranging elements in a way that appeals to the senses or emotions.

Taide on siis tapa näyttää, mitä tuntee. Sen pitäisi siis olla kovinkin rentouttavaa. En ole koskaan ymmärtänyt miksi ihmiset haluavat jakaa taidettaan muun maailman kanssa; sehän vain kasvattaa paineita epäonnistumisessa muiden silmissä, ja se, jos joku, on kaikkea muuta kuin rentouttavaa. Kokeellisessa mielessä haluan kuitenkin kokeilla samaa kuin moni muukin; jakaa oman "taiteensa" maailman kanssa. Ja mikä sen helpompi tapa, kuin pitää blogia. En nyt niinkään tiedä onko tästä tilityksestä ja kuvien skannaamisesta mitään hyötyä mihinkään päin, mutta voinpa ainakin sanoa että olen kokeillut.

Omia käsityksiäni elämästä ja sen sellaisesta syvällisestä on ehkä hyvä tehdä selväksi, ennen kuin kirjoitan yhtään enempää. Haluan elää elämäni etsien, ja ehkä joskus löytäen itseni. En ajatellut lähteä ripittäytymään alpeille, enkä keskustelemaan Dalai Laman kanssa. Uskon löytäväni kaiken tarvittavan sieltä, missä kulloinkin olen. Asun omassa kehossani, ja luon omaa maailmaani ympärilleni, tehden murheista jotain omaa. Ehkä se on yksi syy, miksi olen yhä lisääntyvissä määrin halukas piirtämään, maalaamaan, kuvaamaan, näyttelemään, laulamaan, soittamaan, kirjoittamaan. Murheet ovat uusiutuva luonnonvara, sen olen kyllä huomannut. Sairastin syvää masennusta useamman vuoden, välillä laitoksessa, välillä kotona. Poden edelleen erinäisiä psyykkisiä sairauksia, mutta nykyisin lääkkeiden avulla ne ovat suhtkoht hyvin hallinnassa, enkä ole joutunut laitokseen aikoihin. Taide on ollut aina suuri osa elämääni, mutta nykyisemmin kirjoitusterapian kautta olen oppinut tekemään murheista jotain omaa. Tuotokset eivät ole mitenkään erityisen esteettisiä, mutta ovatpa kuitenkin olemassa.