Tämä talvi on tuntunut ehdottomasti tavallista pidemmältä. Viides vuodenaika, kaamos, otti vallan ajoiksi, ja routa raiskasi maan kylmällä kädellään. Nyt on maaliskuu, ja kuljen edelleen raskaimmassa takissani, ja teen koulubussia odotellessa lumipalloja. Ehkä kevät tulee, ehkä ei. Katsellessani talvella ottamiani valokuvia, voisin sanoa, että tämä talvi on kuitenkin ollut varsin antoisa. Nyt, kun keväiset auringon säteet kiiltelevät loskalätäköiden pinnalla, on hyvä aika niputtaa pari mieleen painuvinta otosta yhteen.
Timo Rautiainen - Hiljaisen Talven Lapsi
Joka aamu kuljen kotipolkuni
eksyen, lumi aina peittää jälkeni.
Joka ilta saavun kotiovelle,
tulitikkutytön kanssa käden lämmitän
Meri on nyt ilman rantaa,
lapsi hiljaisen talven vaeltaa.
Ainoastaan sade maan seuraa
kun äänettömyyteen katoaa.
Olit ensilumen lapsi minussa,
liian kaunis maailmaani jakamaan.
Elin suruni, tein siitä rakkaani:
lämmin muisto yösydänunessani.
Meri on nyt ilman rantaa,
lapsi hiljaisen talven vaeltaa.
Ainoastaan sade maan seuraa
kun äänettömyyteen katoaa.
Toisen suulla lauluni laulan,
kaikkeni kannan kehtojen hautaan.
Kylmän sulatan, itseäni kaitsen ja odotan.
Kunpa voisin joskus muuhun herätä
kuin häpeään peilin lävistämään.
Luojan luoma, vailla suojaa.
Sula maa odottaa lasta hukkuvaa.
Meri on nyt ilman rantaa,
lapsi hiljaisen talven vaeltaa.
Ainoastaan sade maan seuraa
kun äänettömyyteen katoaa.
Meri on nyt ilman rantaa,
lapsi hiljaisen talven vaeltaa.
Taivaani etsintä päättyi kultaan ja kyyneliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti