Ajatus.

Ulkona sataa. Lämpötila on alle kymmenen asteen, on Heinäkuun 4. päivä. Kuten kuvitella saattaa, kylmyys iskee luihin ja ytimiin, niin myös mieleen. Taas pian on syksy. Kaverit lähtevät opiskelupaikkoihinsa, toiset kauemmas, toiset lähemmäs. Silti opiskelut ja syysmasennus, joidenkin kanssa myös välimatka, takaavat että emme näe usein. Hyvästi ystävä, nähdään ensivuonna. Tietenkin minua itkettää. Aika kuluu hitaasti. Käyn koulussa, istun illat kotona. Soitan hänelle joka päivä. Linja katkeilee usein. Äänen kuuleminen vain kasvattaa ikävää, silti se tuntuu tärkeältä. Syksy vaihtuu talveksi. Koulu tuntuu ylvoimaiselta. Paras ja ainut ystävä on jatkanut ammattikouluun. Ei nähdä enää. Koulussa istun yksin englannin kurssilla, matematiikan tunneilla saan viereeni luokan fiksuimman pojan. Ahdistun kun en osaa vastata. Ei se oikeastaan haittaa; jos joku osaa, niin osatkoon. Minä en jaksa kiinnostua, en nyt. Ulkona sataa räntää.
Talvella Hän tulee käymään. Joululoma yhdessä. Rakastan tätä aikaa, en halua että Hän ikinä lähtee. Ulkona on mustaa, lumi ei ole laskenut pienen kaupunkimme päälle kylmää hohkaavaksi peitteeksi tänäkään jouluna. "Liian moni joutuu lähtemään rakkaimpansa luota heikkoutensa takia."
Sähköposti ilmoittaa saapuneeksi otsikon Käyttäjä Janna haluaa olla ystäväsi. Ikävä riipii. Katson webkameraan ja hymyilen, "Nähdään huomenna, rakastan sinua", sanon Hänelle.

Onneksi vielä on kesäloma.